Jerusalemin tuho (2. Kun. 25:1–11)
Millä tavalla suhtaudut oman elämäsi vastoinkäymisiin?
RaamattuStartti
Lue: 2. Kun. 25:1–11
Pohdintaa ja taustatietoa
Salomon rakennuttama temppeli oli tullut tiensä päähän. Mutta mikä pahinta, koko Israelin kansaa näytti kohtaavan täydellinen tuho. Miten tähän tilanteeseen oli tultu?
Salomon jälkeen valtakunta oli jakautunut kahtia, pohjois- ja etelävaltioon. Kummassakin oli oma kuninkaansa, jotka välillä jopa sotivat keskenään. Kuninkaiden ajan historia on surullista luettavaa: suurin osa heistä palvoi epäjumalia ja sai kansankin tekemään samoin. Monet profeetat olivat yrittäneet puhua järkeä kuninkaille ja kansalle, mutta heitä ei kuunneltu. Pakkosiirtolaisuus oli vääjäämätön seuraus kansan uskottomuudesta Jumalaa kohtaan.
Olet ehkä itsekin ollut tilanteessa, jossa kaikki tuntuu olevan lopussa. Eräs mies kertoi päivästä, jonka hän oli luullut olevan elämänsä viimeinen: konkurssin, avioeron ja alkoholismin musertamana hän oli päättänyt tappaa itsensä tietyssä paikassa, mutta olikin matkalla mennyt kirkkoon lämmittelemään. Kirkossa oli menossa iltamessu, ja mies oli kuullut Jumalan kutsun. Hän ei tehnytkään itsemurhaa, vaan on nykyään taas työssä, uudestaan naimisissa ja toimii seurakunnan vapaaehtoisena.
Ei siis ole samantekevää, mihin hakeudut tai ketä kuuntelet toivottomassa tilanteessa. Mene silloin Jumalan luokse, avaa Raamattu ja rukoile tai hakeudu kristittyjen seuraan ja pyydä esirukousta. Israelin kansakin sai huomata, että Jumala ei ollutkaan hylännyt sitä, ja heidän uskonsa kasvoi ja vahvistui. Lopulta he pääsivät myös takaisin omaan maahansa.
Mieti
Tunnetko jonkun, jolla on elämässä vaikeaa juuri tällä hetkellä? Millä tavalla voisit helpottaa hänen kuormaansa?
RaamattuStartti. © Scripture Union/E100youth & Raamatunlukijain Liitto ry.