Gideon (Tuom. 6:11–24)

Raamattupiiri, teemana pelko ja Jumalan voima.
Jumala puhuu ihmiselle -raamattupiirisarja

Luetaan: Tuom. 6:11–24

Pohdintaa ja taustaa

Tuom. 6:1–10 on kuvattu taustalla oleva tilanne. Israel oli turvautunut epäjumaliin, minkä takia vieraat kansat olivat päässeet niskan päälle ja ahdistivat jatkuvasti israelilaisia. Näissä tilanteissa israelilaiset muistivat pyytää Jumalalta apua. Jumala lähetti kansan avuksi johtajan, tuomarin, joka muistutti kansaa Jumalan kaikkivaltiudesta ja voimasta. Tuomarit jakoivat myös oikeutta.

Viinikuurna oli syvä muurattu tai kallioon hakattu kuoppa, jossa rypäleet murskattiin polkemalla. Yleensä viljan puiminen tehtiin avaralla rinteellä, kevyellä tuulella.

Midianilaiset olivat seemiläinen, Abrahamista polveutunut heimo. He olivat kauppamiehiä. Joosefin veljet myivät hänet Egyptiin midianilaiselle kauppakaravaanille. Mooseksen appi Jetro oli myös midianilainen.

Keskustelukysymyksiä

  • Millaisia ajatuksia risteilee ihmisen mielessä, joka elää sodan keskellä? Mitä hän ajattelee itsestään?
  • Miksi Gideon pui viljaa viinikuurnassa?
  • Miksi Jumala tulee puhumaan Gideonille juuri tällaisella hetkellä?
  • Kuka Gideonille puhuu?
  • Mitä mieltä olet Jumalan vastauksesta jakeessa 14?
  • Gideon perustelee vastauksensa jakeessa 15. Mitkä olisivat omat perustelusi tilanteessa, jossa Jumala kutsuu sinua suureen tehtävään?
  • Jae 17: Mikä muutos Gideonissa on tapahtunut (vai onko tapahtunut mitään)?
  • Jakeet 17-23: Miksi Gideon sai merkin? Oletko joskus itse pyytänyt merkkiä tai saanut sellaisen?

Ruokauhrista kerrotaan myös 2. Moos. 2:13. Gideonin tapauksessa kyseessä oli ilmeisesti kiitosuhri. Uhraaminen oli juutalaisille yleensä ottaenkin kiitollisuuden osoittamista, eli iloinen asia. Se oli rukouksen näkyvä muoto.

  • Pelottaako tai alistaako joku ihminen / asia sinua? Miten Jumala näkee sinut siinä tilanteessa?
  • Millaisia ihmisiä Jumala kutsuu tehtäviin?

Luetaan lopuksi: Tuom. 6:14

 

© Raamatunlukijain Liitto ry.