Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehti

Raamatunlukuopas päivittäisen raamatunluvun avuksi – myös sähköinen e-Hetkinen

Hetkinen sisältää joka päivälle Raamatun lukujakson ja lyhyen opetuksen siihen. Koko Raamatun kattavassa lukuohjelmassa Raamattua käydään läpi järjestelmällisesti ja monipuolisesti. Sunnuntaisin luetaan kirkkovuoden tekstejä, joihin liittyy myös raamatturyhmäkysymyksiä.

Opetustekstejä kirjoittavat useat kymmenet eri henkilöt, joista suuri osa on raamatunopettajia tai pastoreita eri järjestöistä ja seurakunnista.

Opetukset sisältävän lukuohjelman lisäksi oppaasta löytyy myös ”Raamattu vuodessä läpi” -lukuohjelma.

Hetkisen tilaajilla on mahdollisuus lukea päivän teksti myös sähköisesti e-Hetkisestä.

Opas ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja on Raamatunlukijain Liiton jäsenlehti.

Tilaa Hetkinen tästä linkistä

Tästä voit selata muutamia näytesivuja numeron 3/2020 alusta:

 

Raamatturyhmille

Hetkinen voi toimia henkilökohtaisen hiljentymisen lisäksi myös pienpiirin tukena monin eri tavoin. Tässä muutamia käyttötapoja:

PyhäHetkinen

Pyhäpäivisin Hetkisessä käsitellään kirkkovuoden tekstejä. Teksti käydään yhdessä läpi Hetkisen lukutapavinkin mukaan ja sen lisäksi hyödynnetään sunnuntaiteksteihin tehtyjä lisäkysymyksiä.

PurkuHetkinen

Hetkisen lukijat kokoontuvat tietyin väliajoin pohtimaan luettua ja jakamaan löytöjä toistensa kanssa. Tämä käyttötapa edellyttää, että kaikilla ryhmän jäsenillä on käytössään oma opas. Kokoontumisen lähtökohtana voi olla esim. kyseisen päivän teksti tai jokin laajempi yhdessä sovittu alue.

KirjaHetkinen

Tarkoituksena on tietyn Raamatun kirjan tutkiminen Hetkisen tuella, ei eteneminen päivittäisen lukuohjelman mukaan. RLL:n toimistolta voi tarvittaessa kysellä aiemmin ilmestyneitä numeroita!

Rukousaiheita Hetkisestä

Hetkisen päiväsivujen alareunasta löytyy kerran viikossa kotimainen tai kansainvälinen rukousaihe, jonka puolesta raamattupiiri voi rukoilla.