Miten vastustaa pahaa?

Tietoa ja havainnollistamisvinkki liittyen kertomukseen: Jeesus autiomaassa kiusattavana.

Luetaan: Matt. 4:1–11

 

Opetus

Raamatun mukaan Jumala on kaiken yläpuolella, hän on luonut maailman ja hallitsee sitä suvereenisti. Paholaisella on ihmisen syntiinlankeemuksesta asti ollut mahdollisuus koetella ja kiusata ihmisiä – mutta vain niin paljon, kuin Jumala antaa tapahtua. Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja kuuntelevat luonnostaan paholaisen ääntä ja lankeavat syntiin. Ainoastaan Jeesus pystyi vastustamaan pahaa ja voittamaan paholaisen. Jeesuksen avulla syntinen ihminenkin pystyy vastustamaan pahaa.

Jumala koetteli Jeesuksen uskon juuri ennen kuin tämä aloitti julkisen toimintansa. Siksi Paholainen sai luvan kiusata Jeesusta. Jumala haluaa koetella joskus myös ihmisen uskoa. Silloin epäilykset kalvavat mieltä ja Jumala tuntuu etäiseltä. Ei pidä kuitenkaan ajatella, että vaikeuksien kohdatessa Jumala on hylännyt minut, vaan että nyt uskoani koetellaan. Jumala on aina uskollinen ja häneltä voi aina uudestaan pyytää uskoa – ja hän varmasti sitä myös antaa. Koetusten jälkeen usko on entistäkin vahvempi.

Paholainen kiusasi Jeesusta kolmella eri tavalla: fyysisesti, hengellisesti ja psykologisesti. Aluksi hän kokeili, käyttäisikö Jeesus valtaansa siihen, että pääsisi omasta näläntunteestaan eroon. Jeesus voitti tämän kiusauksen – hänen tehtävänsähän oli tulla maailmaan ihmisten takia. Toiseksi Paholainen kiusasi Jeesusta Jumalan omaa sanaa käyttäen. Jeesus osoitti sen olevan jumalanpilkkaa: Jumala saa koetella ihmistä, mutta kukaan ei ole arvollinen koettelemaan Jumalaa. Kolmanneksi Jeesus torjui Paholaisen houkutukset maallisesta vallasta. Itse asiassa ei edes ole Paholaisen vallassa antaa kenellekään rikkautta ja mainetta, joten hänen lupauksensa oli valhetta. Mutta mikä vielä tärkeämpää: Jeesus tiesi jo olevansa koko maailman hallitsija, ei vain näkyvän maailman, vaan ennen kaikkea näkymättömän. Hän oli tullut julistamaan Jumalan valtakuntaa, joka ei tarkoittanut hienoja palatseja ja rikkautta vaan rauhaa Jumalan kanssa ja iankaikkista elämää.

Jeesus antoi toiminnallaan tärkeän esimerkin kaikille kristityille: kun kiusaaja yrittää masentaa, aiheuttaa epäuskoa tai saada tekemään syntiä, kannattaa hänelle vastata Raamatun sanalla. Siinä on ihmeellinen voima. Siksi Raamattua kannattaa lukea ja opetella joitain kohtia ihan ulkoa.

Pointti: Jeesus on voittanut pahan.

 

Taustaa, termejä, sananselityksiä

Jeesuksen kaste ja julkinen toiminta

Jeesus oli elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kotikylässään Nasaretissa, missä hän oli todennäköisesti seurannut ajan tavan mukaan isänsä jälkiä kirvesmiehenä. Kun Jeesuksen aika oli tullut aloittaa Messiaan tehtävä, hän ensimmäisenä meni Jordan-joelle Johannes Kastajan kastettavaksi. Heti tämän jälkeen hän paastosi ja joutui paholaisen kiusattavaksi. Autiomaasta hän palasi kotiseudulleen, valitsi itselleen opetuslapset ja alkoi opettaa ja parantaa ihmisiä.

40

40 on tärkeä luku Raamatussa: Nooan aikana satoi neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä, Mooses paastosi 40 päivää Siinailla ennen kuin sai Jumalalta kymmenen käskyn taulut, Israelin kansa vaelsi kohti luvattua maata 40 vuotta. Luku 40 liittyy Raamatussa usein ajanjaksoon, joka päättyy täyttymykseen, esim. tässä raamatunkohdassa siihen, että Jeesus voitti kiusaajan.

Autiomaa

Jeesuksen kastepaikan, Jordan-joen, ympärillä ja eteläpuolella on vuoristoista autiomaata, jossa Jeesus paastosi 40 päivän ajan.

Kiusaaminen

Tässä yhteydessä kiusaaminen ei tarkoita samaa kuin esim. koulukiusaaminen, johon liittyy henkistä ja joskus fyysistäkin pahoinpitelyä. Paholaisen suorittama kiusaaminen oli uhkailua ja koettelemista, jonka perusteella selvisi, kuinka vahva Jeesus lopulta on.

Paholainen, Saatana

Raamatun mukaan Paholainen on persoona, joka pyrkii saamaan ihmisen sydämessä Jumalan aseman. Hän yrittää kaikin voimin vastustaa Jumalan työtä. Jeesus opetti, että ”Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. ”(Joh. 8: 44) Paholainen houkuttelee ihmisiä tekemään syntiä ja kääntämään selkänsä Jumalalle. Jeesus on ainoa, joka voitti kaikki Paholaisen kiusaukset. Jeesukseen turvautumalla ihminenkin voi vastustaa pahaa. Lopulta taivaassa, Jumalan luona, Paholaisella ei enää ole mitään valtaa niihin, jotka ovat Jeesuksen sovitustyön tähden päässeet sinne.

 

Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen

Raamatun sanalla vastaaminen

Jeesus vastasi Paholaiselle aina Raamatun sanalla, koska siinä on todellinen voima. Jokaiselle osallistujalle annetaan yksi Jeesuksen vastauksista paperille kirjoitettuna.

  1. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.»
  2. ”Älä kiusaa Herraa, Jumalaasi.»
  3. ”Herraa, Jumalaasi, sinun tulee kunnioittaa ja ainoastaan häntä palvella.»

Ohjaaja lukee raamatunkohtaa aina siihen asti, kunnes on Jeesuksen vastauksen vuoro. Apuohjaaja voi samalla piirtää isolle taululle/paperille tai näyttää kuvan (esim. lehdestä leikatun) kolmeen eri kohtaukseen liittyen: 1. ruokaa, 2. temppeli / kirkko tms. korkea rakennus, 3. loistoa ja rikkauksia. Osallistujat lukevat yhteen ääneen oikeassa kohdassa sen Jeesuksen vastauksen, joka on heidän omassa lapussaan.

Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.