Suola ja valo
Tietoa ja havainnollistamisvinkki liittyen Jeesuksen vertauksiin suolasta ja valosta.
Luetaan: Matt. 5:13–16
Opetus
Suola on ollut kautta aikojen tärkeä aine. Ennen pakastimia ja säilöntäaineita ruoka-aineet säilyivät sen avulla pitkiä aikoja. Esimerkiksi kalaa ja lihaa suolattiin – ilman suolaa ne olisivat mädäntyneet nopeasti. Suolalla oli juutalaisille myös hengellinen merkitys: sitä käytettiin ihmisen ja Jumalan välisen liiton tekemisessä (esim. 4. Moos. 18: 19), jossa se myös kuvasti sitä, että annetut lupaukset ja liitto pysyy ja säilyy.
Kun Jeesus puhui suolasta, joka menettää makunsa, hän tarkoitti huonoa Kuolleenmeren suolaa, joka ei säilynyt pitkään hyvänä, ja joka makunsa menetettyään heitettiin lopulta kadulle, kuten muukin jäte tuohon aikaan. Puhdas suola ei sen sijaan koskaan menetä makuaan. Siihen voi verrata uskovaa ihmistä, joka elää Jeesuksen yhteydessä. Hänestä usko näkyy ulospäin hyvinä tekoina, rakkautena, omien virheiden myöntämisenä ja uhrautumisena toisten puolesta. Usko on ihmisessä kuin suola ruoassa: se vaikuttaa koko ihmisen elämään ja olemukseen. Uskova ihminen voi myös suolan tavoin vaikuttaa ympäristöönsä. Jeesukseen uskovat tuovat maailmaan taivaallista näkökulmaa ja estävät yhteiskuntaa ”pahentumasta” toimimalla ja puhumalla Jumalan sanan mukaisesti.
Pienikin valo leviää nopeasti ympäristöönsä. Valo voittaa aina pimeyden, pimeys ei voi niellä valoa. Valon loistamisen voi kuitenkin estää peittämällä tai sammuttamalla. Koska Jumala asuu uskovassa ihmisessä, tämä voi loistaa Jumalan valoa maailmassa. Kaikenlaisia valoja tarvitaan: jotkut ovat suuria valonheittimiä, toiset pieniä tuikkuja. Joka tapauksessa on tärkeintä, ettei peitä tai sammuta Jumalan valoa elämässään, eli häpeile tai jopa kiellä uskoansa muiden edessä. Uskovien loistama valo vie muitakin ihmisiä Jeesuksen luo. Jeesus sanoikin, että kun ihmiset näkevät uskon valon loistavan jonkun toisen elämässä, he ylistävät Jumalaa – ei tätä ihmistä itseään. Usko on Jumalan lahja, samoin ovat kaikki hyvät teot, joita uskosta seuraa. Jeesus itse on maailman valo. (Joh. 8: 12)
Pointti: Usko Jeesukseen näkyy ulospäin.
Taustaa, termejä, sananselityksiä
Jeesuksen vertaukset
Jeesus esitti suuren osan opetuksistaan vertauksina. Hän kuvasi esimerkiksi taivasten valtakuntaa sellaisilla termeillä ja asioilla, jotka olivat kuulijoille tuttuja. Vertaukset eivät kuitenkaan olleet helppoja selityksiä vaikeille asioille, vaan niissä itsessään oli paljonkin mietittävää. Jeesus puhui vertauksilla, koska niin oli Vanhassa testamentissa hänestä ennustettu (Matt. 13: 34–35) ja jotta ihmiset voisivat paremmin ymmärtää Jumalan valtakunnan salaisuuksia (Matt. 13: 10–16).
Vakka
oli tilavuusmitta, n. 12,5 litraa. Vakka voitiin siis mitata ämpärin kokoisella astialla, jonka alle öljylamppu mahtuu hyvin piiloon.
Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen
Suolainen ja suolaton leipä
Maistetaan suolaista (= tavallista) ja suolatonta leipää. Täysin suolaton leipä on aika mautonta. Jutellaan siitä, mikä vaikutus suolalla on leipään: se maistuu ja säilyy paremmin. Suolaa ei voi erottaa silmillä leivästä, miksi ei voi? Miten näitä em. asioita voi verrata ihmisen uskoon? (Usko ei ole erillinen, irrotettava osa kristityn elämää, vaan vaikuttaa siihen kokonaisuudessaan.)
Valo vakan alla
Mennään pimeään huoneeseen ja sytytetään esim. taskulamppu. Ohjaaja peittää taskulampun jollain, mistä ei näy läpi, esim. kattilalla. Jutellaan siitä, millainen voima valolla on: pienikin valo valaisee koko huoneen. Jos taskulamppu kuvaa uskoa, millaiset asiat voivat olla ”kattiloita”, jotka peittävät uskon valon (esim. kavereiden mielipiteet, pelko). Jos huoneessa pitäisi ryhtyä tekemään jotain, esim. lukemaan, olisiko se helpompaa pimeässä vai valossa? Millä tavalla jonkun ihmisen usko voi auttaa toisiakin ihmisiä?
Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.