Daavid ja Goljat

Isän IdeaVT6 – Kuningas Daavid – Daavid ja Goljat

1. Raamatunkohta

1. Sam. 17: 1–15, 32–50

Pointti: Jumala on vahvempi kuin yksikään ihminen.

2. Ydinopetus

Daavidin ja Goljatin kaksintaistelu on yksi Raamatun tunnetuimpia kertomuksia. Maailmanhistoriassakin viitataan joskus tähän raamatunkertomukseen, kun pieni maa voittaa suuremman ja vahvemman esim. sodassa. Daavidin voitto kertoo ennen kaikkea Jumalan voimasta, mutta kertomuksessa on muitakin tärkeitä pointteja.

Daavid oli selvästikin ”ikuinen pikkuveli” – isommat veljet eivät häntä paljon arvostaneet. Jakeessa 28 kerrotaan, miten Daavidin isoveli Eliab moitti kovin sanoin Daavidin halukkuutta taistella Goljatia vastaan. Veljien mielestä Daavidin tehtävä oli vain lammasten paimentaminen. Ehkäpä isoveljet olivat myös kateellisia siitä, että Daavid oli päässyt muusikoksi kuningas Saulin hoviin. Ja aivan käsittämätöntä heidän silmissään oli täytynyt olla se, kun profeetta Samuel voiteli Daavid-pikkuveljen kuninkaaksi! (1. Sam. 16) Olihan Saul jo Israelin kuningas! Jumala oli kuitenkin jo hylännyt Saulin, joka ei ollut kuuliainen Jumalalle (1. Sam. 15: 22–23). Daavid oli Jumalan silmissä kuningas jo kauan ennen kuin ihmiset sen ymmärsivät.

Usein ajatellaan, että kristitty ei saa suuttua. Daavid kuitenkin selvästi suuttui kuullessaan, miten Goljat pilkkasi Jumalaa. Filistealaiset olivat israelilaisille vakava uhka, heidän voittonsa olisi voinut merkitä koko Jumalan oman kansan tuhoa. On tärkeää huomata, että Daavid ei suuttunut siksi, että häntä itseään olisi pilkattu, vaan hän suuttui Jumalan pilkkaamisesta. Suuttumus antoi Daavidille varmasti myös voimaa käydä taisteluun.

Daavid oli oppinut lampaita paimentaessaan luottamaan Jumalaan villipetojenkin uhatessa. Hän oli varmasti lingonnut kiviä satoja kertoja aikansa kuluksi – ja oli kehittynyt siinä hyvinkin taitavaksi. Lähtiessään taisteluun Goljatia vastaan Daavid otti käyttöönsä omat taitonsa sen sijaan, että olisi käyttänyt inhimillisesti paljon vahvemman ja paremman näköistä Saulin tarjoamaa haarniskaa. Ja juuri niillä taidoilla ja luottamuksella, joita oli lampaita paimentaessaan saanut, Daavid voittikin vastustajansa. Meillä kaikilla on taitoja, joilla voi palvella Jumalaa, vaikka ne tuntuisivat hyvin yksinkertaisilta. Kaikkia taitoja voi kehittää Jumalan kunniaksi. Omaa nuoruuttaankaan ei kannata väheksyä. Paavali kirjoitti aikanaan nuorelle Timoteukselle: ”Kenenkään ei pidä väheksyä sinua nuoruutesi vuoksi. Näytä sinäuskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa.”

3. Taustaa, termejä, sananselityksiä

Taistelupaikka

sijaitsi Juudan alankomaassa, Jerusalemista parikymmentä kilometriä lounaaseen.

Kyynärä

Raamatussa esiintyvä pituusmitta, laskettiin alkaen kyynärpäästä keskisormen päähän, vastasi n. 1/2 metriä.

Vaaksa

Kyynärässä oli kaksi vaaksaa, eli vaaksa on n. 25 cm.

Sekeli

Vanhan testamentin aikana yleisimmin käytetty paino- ja rahamitta, 16,37 grammaa.

Herra Sebaot

”Sotajoukkojen Jumala”. Jumala oli kuitenkin enemmän kuin vain Israelin sodanjumala. Raamatussa termillä tarkoitetaan maailmankaikkeuden joukkoja. Nimitys kuvaa koko henkistä ja aineellista maailmankaikkeutta, jota Jumala hallitsee.

4. Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen

Taidot Jumalalle

Mietitään ja kirjoitetaan ylös mahdollisimman paljon taitoja, joita ryhmäläisiltä löytyy. Ohjaaja lukee listan ääneen ja rukoilee, että Jumala voisi siunata ja ottaa käyttöön kaikki nämä taidot.

Daavid lähtee taisteluun

Piirretään taululle Daavid tai tehdään iso Daavid-paperihahmo. Luetaan raamatunkohta ääneen ja kuunnellaan keskittyneesti. Tämän jälkeen jokainen saa tulla kirjoittamaan Daavid-hahmoon asioita, jotka antoivat Daavidille voimaa ja rohkeutta käydä taisteluun Goljatia vastaan. Keräännytään lopuksi ”Daavidin” eteen ja luetaan hiljaa. Ohjaaja voi lopuksi lukea Ps. 17: 6-13.

5. Askartelu, leikki, tehtävä

Sarjakuva

Jaetaan raamatunkohta neljään jaksoon ja piirretään kustakin yksi kuva. Laitetaan kuvat peräkkäin sarjakuvaksi. Voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmätyönä. Jokaiselle kuvalle voi myös antaa otsikon (esim. ”Daavid saapuu taistelupaikalle”). Sarjakuvan voi toteuttaa niin, että Daavid piirretään värikynillä ja kuva muuten mustavalkoisena. Jos sarjakuvia tarkastellaan yhdessä jälkikäteen, voidaan kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten Daavid kuvissa esiintyy.

Valokuvapatsaat

Muodostetaan n. viiden hengen ryhmiä. Jokainen ryhmä muodostaa jostain raamatunkohdan tapahtumasta yhden valokuvapatsaan. Jos osallistujista saa vain yhden ryhmän, he voivat muodostaa eri patsaat peräjälkeen. Jos osallistujia on paljon, samasta aiheesta voi muodostaa useammankin patsaan. Kuviin voi ottaa mukaan helppoa rekvisiittaa, esim. paperista leikattu Saulin kruunu, keppi Daavidin paimensauvaksi, haarniskaksi jokin liian iso vaate, narua ja kivi linkoa varten. Aiheet voidaan keksiä yhdessä tai käyttää seuraavia: 1. Israelilaiset ja filistealaiset taisteluasemissa, Goljat uhoaa. 2. Daavid lupaa Saulille lähteä taisteluun, veljet ihmettelevät vieressä, 3. Saul yrittää saada Daavidin pukemaan haarniskan päälleen. 4. Daavid voittaa Goljatin linkoamalla kiven.

Kivi

Jokainen hakee ulkoa itselleen pienehkön kiven. Mennään paikkaan, jossa kivet voidaan turvallisesti heittää yhtä aikaa, esim. järven rantaan tai ison kentän laidalle. Ennen kivien heittämistä ohjaaja pyytää jokaista miettimään mielessään jonkin asian, joka tuntuu pelottavalta. Ohjaaja lukee ääneen esim. Ps. 34: 5–8. Heitetään kivet yhtä aikaa.

6. Yhdessä pohdittavaksi

  • Millainen mielikuva sinulla on Goljatista? Miltä hän näytti? Kuvaile.
  • Entä Daavidista? Kuvaile häntäkin.
  • Miltä Daavidista tuntui, kun hän kuuli, mitä Goljat puhui?
  • Millaisessa tilanteessa on oikein suuttua?
  • Mitä muut paikalla olleet sotilaat mahtoivat ajatella, kun näkivät Daavidin lähtevän taisteluun Goljatia vastaan?
  • Mikä antoi Daavidille voimaa lähteä taisteluun?
  • Mihin muuhun Daavid luotti?
  • Minkä arkisen taitonsa Daavid antoi tässä tilanteessa Jumalan käyttöön?
  • Millaisia asioita sinä osaat tehdä hyvin? Voisitko sinä palvella Jumalaa taidoillasi?

7. Rukous

Rakas Taivaan Isä, kiitos kaikista taidoistamme. Kiitos siitä, että sinä voit tehdä heikonkin ihmisen voimakkaaksi. Opeta meitä kunnioittamaan sinua. Aamen.

 

Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.

Sisällysluettelo

Isän Idea Mikä Raamattu on? VT1 Jumala ja ensimmäiset ihmiset VT2 Jumala kutsuu itselleen kansan VT3 Jumala johdattaa kansaansa: Joosef VT4 Jumala pelastaa kansansa: Mooses VT5 Vanhan testamentin sankareita VT6 Kuningas Daavid VT7 Vanhan testamentin profeettoja UT1 Jeesus syntyy UT2 Jeesus opettaa UT3 Jeesus tekee ihmeitä UT4 Jeesus Messias UT5 Pyhä Henki + seurakunta kasvaa UT6 Paavali UT7 Jumalan lapsena eläminen