Iisak syntyy
Isän Idea – VT2 – Jumala kutsuu itselleen kansan – Iisak syntyy
1. Raamatunkohta
1. Moos. 21: 1-8
Pointti: Jumala pitää lupauksensa.
2. Ydinopetus
Jumala oli luvannut Abrahamille jo useamman kerran, että tästä tulee suuren kansan isä. Abraham oli varmasti ajatellut asiaa usein ja kerta toisensa jälkeen pettynyt, kun Saara ei alkanutkaan odottaa lasta. Abraham ehkä mietti, miten kummassa Jumala hoitaisi lupaamansa kansa-asian, kun hänellä ei kerran ollut yhtään jälkeläistä ja ikää alkoi olla jo paljon. Silti Raamattu kertoo, että Abraham uskoi ja luotti Jumalaan.
Uskoa ja luottamusta testataan juuri silloin, kun lopputulosta ei näe heti ja lupauksen täyttymistä joutuu odottamaan. Abraham odotti lapsen saamista kymmeniä vuosia! Ja toisaalta uskoa koetellaan silloin, kun pyydetään luopumaan jostain sellaisesta, jonka on pitkän odotuksen jälkeen saanut. Abrahamillekin kävi juuri näin hiukan myöhemmin: Jumala pyysi häntä uhraamaan poikansa.* Abrahamin usko ja luottamus Jumalaan oli niin suuri, että hän ei kieltäytynyt tekemästä edes sellaista, mikä olisi ollut hänelle kaikkein vaikeinta. Lopulta Jumala ei antanutkaan Iisakin kuolla, vaan käski Abrahamia uhraamaan oinaan.
Abrahamin poika Iisak oli Jeesuksen esikuva. Hänen syntymänsä oli ihme, kuten Jeesuksenkin syntymä. Uhraaminen – jota todellisuudessa ei tapahtunutkaan – muistuttaa Jeesuksen ristinkuolemasta, jossa Isä Jumala joutui antamaan ainoan poikansa kuolemaan. Sillä kerralla uhraus todella tapahtui: Jeesus kuoli ja kuollessaan sovitti ihmisten synnit. Jumala osoitti voimansa herättämällä Jeesuksen kuolleista. Uskomalla Jeesuksen sovitustyöhön ja ylösnousemukseen mekin voimme olla oikeita Abrahamin jälkeläisiä, Jumalan lapsia uskon kautta.
* (Abrahamin uskoa koetellaan: 1. Moos. 22: 1–19. Tämä kohta voidaan haluttaessa myös lukea.)
3. Taustaa, termejä, sananselityksiä
Ympärileikkaus
Ympärileikkaus on sen liiton merkki, jonka Jumala teki Abrahamin kanssa. Kaikkien Israelin miespuolisten jäsenten tuli säilyttää se ruumiissaan, siksi kaikki poikalapset oli ympärileikattava kahdeksan päivän ikäisenä. Ympärileikkaus oli kristillisen kasteen esikuva.
Vieroittaminen
Kun lasta ei enää imetetä, hän on vieroitettu.
4. Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen
Mahdoton mahdolliseksi
Lapsen saaminen satavuotiaana tuntuu uskomattomalta. Mietitään sellaisia asioita, jotka tuntuisivat aivan mahdottomilta, esim. se, että ihminen oppisi lentämään tms. Samanlainen ihme oli Iisakin syntyminen. Mitä tämä kertoo Jumalasta? Millä tavalla itse asiassa jokaisen lapsen syntyminen on ihme?
5. Askartelu, leikki, tehtävä
Suuri uutinen
Tehdään etusivun juttu Saarasta ja Abrahamista, jotka ovat saaneet lapsen 100-vuotiaana. Se voi sisältää haastattelun ja myös kuvia joko piirroksina tai lavastettuina valokuvina (jos käytössä on kamera ja tulostusmahdollisuus).
Saaran nauru
Nauretaan oikein makeasti yhdessä. Yleensä nauru tarttuu! Tarvittaessa voidaan kutittaa paria, kunhan se tuntuu kaikista mukavalta. Tai yrittää olla mahdollisimman vakavia ja tuijottaa toista silmiin – yleensä silloin vasta alkaakin naurattaa.
6. Yhdessä pohdittavaksi
- Miltä tuntuu saada jotain sellaista, mitä on odottanut jo vuosikausia tai jopa vuosikymmeniä?
- Mitä muita asioita kuin lapsen saamista ihminen voisi odottaa todella kauan?
- Onko sinulla jokin asia, jonka täyttymistä toivot?
- Oletko joskus toivonut jotain, mikä tuntuu täysin mahdottomalta?
- Mikä osoittaa, että Saara sai iästään huolimatta hoitaa vauvaansa aivan kuin nuori nainen?
- Mitä tämä kertomus kertoo Jumalasta?
- Miksi Jumalaan voi aina luottaa?
7. Rukous
Kiitos, rakas Jumala, että sinä pidät lupauksesi. Kiitos siitä, että mikään ei ole sinulle mahdotonta. Aamen.
Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.