Taivasten valtakunta

Isän IdeaUT2 – Jeesus opettaa – Taivasten valtakunta

1. Raamatunkohta

Matt. 13: 31–33, 44–46

Pointti: Evankeliumi on suuri aarre.

2. Ydinopetus

Jeesus opetti Isä meidän -rukouksessa sanomaan Jumalalle: ”Tulkoon sinun valtakuntasi.” Jumalan, eli taivaan, valtakunta alkaa hallita ihmisen sydämessä silloin kun tämä alkaa uskoa Jeesukseen Vapahtajanaan. Se on jotain, mikä leviää koko ihmisen olemukseen kuin taikinan hapate, se ilahduttaa kuin pellosta löytynyt aarre, ja tuntuu arvokkaammalta kuin mikään muu, mitä siihen asti on ollut – aivan kuin helmi, jonka ostamiseksi kauppias oli valmis myymään koko entisen omaisuutensa. Pienen sinapinsiemenen tavoin sanoma taivasten valtakunnasta oli aluksi pienen opetuslapsijoukon tiedossa, mutta levisi vähitellen koko maailmaan. Nykyään kristittyjä on yli kaksi miljardia ja kristinusko on suurin uskonto maailmassa. Mikään ei voi estää Jumalan valtakunnan kasvua.

Periaatteessa jokainen ihminen maailmassa on jonkin maan (valtakunnan) kansalainen. Suurin osa Suomessa asuvista ihmisistä on Suomen kansalaisia, koska heidän vanhempansa, tai ainakin toinen heistä, on suomalainen. Suomen kansalaisia sitovat Suomen lait, valtakunnan päämies on presidentti ja rajat naapurimaihin ovat selvät. Kukaan ei voi peruuttaa suomalaiselta tämän kansalaisuutta, ellei tämä itse sitä pyydä.

Jumalan valtakunnan kansalaisuus on lahja, joka on tarkoitettu kaikille ihmisille; sen kansalaisia ovat kaikki ne, jotka uskovat Jeesukseen. Taivasten valtakunnassa pätevät Jumalan omat lait, jotka on ilmoitettu Raamatussa. Jumala hallitsee valtakuntaansa, Jeesus on sen kuningas. Jumalan valtakunnalla on myös rajat: se rajoittuu Jeesuksen sovitustyöhön uskoviin ihmisiin. Jokainen ihminen kuuluu täysivaltaisesti taivasten valtakuntaan tai on täysin sen ulkopuolella. Taivasten valtakuntaan pääsee pyytämällä Jeesukselta syntejään anteeksi ja uskomalla hänen sovitustyöhönsä. Taivasten valtakunnan kansalaisuus alkaa jo eläessä ja jatkuu kuoleman jälkeen taivaassa.

3. Taustaa, termejä, sananselityksiä

Taivasten valtakunta

= Jumalan valtakunta. Se on salattu eikä se ole verrattavissa mihinkään tämän maailman valtakuntaan. Siihen valtakuntaan ei voi päästä kansalaiseksi millään inhimillisillä tai maallisilla keinoilla. Vain ne, jotka uskovat Jeesukseen, pääsevät taivasten valtakuntaan, jota Jumala yksin hallitsee. Taivasten valtakuntaa kutsutaan myös nimellä ”Kristuksen ruumis”, ja sen jäseniä ovat kaikki kristityt. Taivasten valtakunta tuli maan päälle Jeesuksessa. Jeesukseen uskova pääsee siihen jo eläessään ja kuoltuaan hän saa olla siinä ikuisesti Jeesuksen ja muiden uskovien kanssa.

Sinapinsiemen

Sinappia viljellään maustekasvina sen tuottamien siemenien takia. Sinapista ei kuitenkaan yleensä kasva puuta, vaan 2-3 metriä korkea pensas.

Hapate

Hapate on pieni määrä taikinaa, joka säästetään seuraavaan taikinaan. Leipää saatetaan valmistaa hapatettuna tai happamattomana. Hapatetta käytettiin Vanhassa testamentissa usein kuvana synnistä ja pahasta, joka leviää ja turmelee. Esimerkiksi pääsiäisjuhlan aikaan kaikki hapate piti siivota kodista pois ja juhlan aikana syötiin vain happamatonta leipää. Tämän vertauksen yhteydessä hapate tarkoittaa kuitenkin hyvää asiaa, joka samalla tavalla kokonaisvaltaisesti leviää ja vaikuttaa.

4. Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen

Neljä kuvaa

Muodostetaan n. kolmen hengen ryhmiä. Piirretään jokaisesta vertauksesta kuva tai sarjakuva: hapate, sinapinsiemen, aarre ja helmi. Laitetaan kuvat lopuksi seinälle ja kirjoitetaan niiden päälle otsikko ”Taivasten valtakunta”.

Neljä esinettä

Ohjaaja on tuonut mukanaan neljä vertauksissa olevaa esinettä: pienen siemenen, palan hiivataikinaa (esim. kupissa), helminauhan, korulippaan tms. aarretta muistuttavan esineen ja helmen. Luetaan vertaukset yksi kerrallaan niin, että jokaisen kohdalla laitetaan kiertämään kädestä käteen kutakin vertausta koskeva esine.

Valtakunta

Piirretään suurelle paperille tai taululle ensin kuninkaanlinna, johon kirjoitetaan ”Jumala”. Sitten piirretään valtakunnalle rajat. Esim. kuninkaanlinnan seinään voidaan piirtää kaksi lainataulua kuvaamaan 10 käskyä. Sitten jokainen osallistuja saa tulla piirtämään itsensä valtakunnan rajojen sisään. Ohjaaja piirtää lopuksi jokaisen piirretyn ihmishahmon päälle ristin sen merkiksi, että taivasten valtakunnan kansalaisiksi päästään Jeesuksen sovitustyön takia.

5. Askartelu, leikki, tehtävä

Patsaat

Mennään muutaman hengen ryhmiin. Jokainen ryhmä suunnittelee ihmispatsaan yhdestä taivasten valtakunta -vertauksesta. Kaikki ryhmän jäsenet ovat patsaassa mukana. Liikkua ei saa. Toiset ryhmät yrittävät arvata, mistä vertauksesta on kyse (hapate, siemen, aarre, vai helmi).

Suuri puu

Piirretään tai askarrellaan seinälle suuri puu. Ohjaaja on tuonut mukanaan kirjan, josta näkee eri maiden lippuja, tai niitä voidaan etsiä netistä. Osallistujille annetaan samankokoisia paperilappuja, joihin piirretään ja väritetään eri maiden lippuja. Jokainen osallistuja tekee ainakin yhden jonkin maan lipun ja kiinnittää sen suuren puun oksalle. Puu kuvaa evankeliumin leviämistä koko maailmaan.

6. Yhdessä pohdittavaksi

  • Millaisilla erilaisilla kuvilla Jeesus kuvaa taivasten valtakuntaa?
  • Miksi Jeesus käytti tällaisia kuvia puhuessaan ihmisille?
  • Mikä näistä vertauksista on sinun mielestäsi paras? Miksi?
  • Millaisia asioita sinulle tulee mieleen sanasta ”valtakunta”? (hallitsija, lait, rajat, kansalaiset…) Miten nämä asiat liittyvät Jumalan valtakuntaan?
  • Millä tavalla Jumalan valtakuntaan päästään?
  • Mikä asia on saanut sinut yllättymään iloisesti?
  • Millä tavalla Jumalan valtakunta voi yllättää ihmisen?

7. Rukous

Rakas Jeesus, johdata meidät taivaan valtakuntaan. Aamen.

 

Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.

Sisällysluettelo

Isän Idea Mikä Raamattu on? VT1 Jumala ja ensimmäiset ihmiset VT2 Jumala kutsuu itselleen kansan VT3 Jumala johdattaa kansaansa: Joosef VT4 Jumala pelastaa kansansa: Mooses VT5 Vanhan testamentin sankareita VT6 Kuningas Daavid VT7 Vanhan testamentin profeettoja UT1 Jeesus syntyy UT2 Jeesus opettaa UT3 Jeesus tekee ihmeitä UT4 Jeesus Messias UT5 Pyhä Henki + seurakunta kasvaa UT6 Paavali UT7 Jumalan lapsena eläminen