Viisi leipää ja kaksi kalaa
Isän Idea – UT3 – Jeesus tekee ihmeitä – Viisi leipää ja kaksi kalaa
1. Raamatunkohta
Luuk. 9: 10–17
Pointti: Jeesukselle ei mikään ole mahdotonta.
2. Ydinopetus
Apostolit eli opetuslapset olivat juuri palanneet lähetysmatkalta, jonne Jeesus oli heidät lähettänyt. He olivat vieneet evankeliumia eteenpäin, parantaneet sairaita ja varmasti nähneet ihmeitäkin tapahtuvan. Nyt oli aika olla Jeesuksen kanssa kahden. Mutta aina kun ihmiset kuulivat Jeesuksen olevan jossain, he saapuivat paikalle suurin joukoin. Niin tapahtui nytkin, ja vetäytyminen Jeesuksen kanssa rauhalliseen paikkaan ei toteutunutkaan. Kertoessaan tästä samasta tapahtumasta Markus kirjoittaa evankeliumissaan, että Jeesuksen mielestä ihmisjoukko oli kuin lammaslauma ilman paimenta ja että hänen tuli heitä sääli. Siksi hän alkoikin opettaa heitä. Ja lopulta järjesti kaikille ruokaakin.
Kun Jeesus pyysi opetuslapsia antamaan tuhansille ihmisille ruokaa, nämä tiesivät, että se on mahdotonta. Ei heillä olisi millään ollut varaa ostaa ruokaa kaikille. Miksi heille ei tullut mieleen, että ruokaa voisi saada ihmeen kautta? Juurihan he olivat tulleet lähetysmatkalta, jolla oli tapahtunut ihmeitä! Ajattelivatkohan opetuslapset, että ruoka oli jotain niin tavanomaista, että ei Jumala sellaisissa asioissa ihmeitä tehnyt? Olivatkohan he unohtaneet, että Jumala oli ennenkin ruokkinut valtavan ihmisjoukon? kun Israelin kansa vaelsi kohti luvattua maata, Jumala antoi heille mannaa joka päivä neljänkymmenen vuoden ajan. Ja silloin väkeä oli ollut paljon enemmän kuin muutama tuhat.
Jeesus antoi opetuslapsille – ja meillekin – tärkeän opetuksen. Hänelle on kaikki mahdollista. Voimme antaa hänelle sen, mitä meillä on, kysyä neuvoa ja toimia hänen antamiensa ohjeiden mukaan. Pieni ja vähäinen tulee Jeesuksen siunaamana suureksi. Hän voi antaa meille kaiken, mitä tarvitsemme, ja vielä enemmänkin. Ruoantähteitä jäi kaksitoista korillista, eli tavallaan yksi korillinen kutakin opetuslasta kohden. Ihmiset olivat saaneet kaipaamaansa opetusta Jeesukselta ja lopuksi vielä vatsansa täyteen. Nykyään Jeesus ruokkii seurakunnan jumalanpalveluksessa ehtoollisella, jossa leipä ja viini ovat Jeesuksen ruumis ja veri.
3. Taustaa, termejä, sananselityksiä
Apostoli
Sana ”apostoli” on kreikkaa ja tarkoittaa ”edellä lähetettävä, sanansaattaja, lähetti”. Apostolit olivat miehiä, jotka Jeesus valitsi elämänsä tapahtumien silminnäkijöiksi, näkemään hänet hänen ylösnousemuksensa jälkeen ja todistamaan hänestä ihmiskunnalle.
Betsaida
Kaupunki Galilean järven koillisrannalla. Neljännysruhtinas Filippus rakensi kaupungin uudelleen ja antoi sille nimeksi Julias keisari Augustuksen tyttären kunniaksi.
4. Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen
Mietitään asioita, jotka tuntuisivat nykypäivänä aivan mahdottomilta – yhtä mahdottomilta kuin pienten eväiden riittäminen monelle tuhannelle ihmiselle. Mietitään myös, millaisia ihmeitä itse kukin haluaisi nähdä Jumalan tekevän. Vaikuttaisivatko ihmeet uskoon? Miksi, tai miksi eivät? (Vrt. Joh. 6: 30, jossa ihmiset heti ruokkimisihmettä seuraavana päivänä vaativat uutta ihmettä, jotta uskoisivat.)
Mietitään myös asioita, joiden uskottaisiin olevan iloksi toisille ihmisille, mutta jotka tuntuvat mahdottomilta (esim. nälänhädän poistaminen, sodan loppuminen, sairaan paraneminen). Kirjoitetaan näitä asioita rukouksen muotoon lapuille (esim. aloittaen: ”Jeesus, pyydän että…”). Viedään laput koriin ja ohjaaja rukoilee yleisesti kaikkien pyyntöjen puolesta (niitä ei siis lueta).
5. Askartelu, leikki, tehtävä
Leipää
Asetutaan lattialle tai maahan rinkiin ja syödään leipää murtamalla vuorotellen isosta leivästä vierustoverille pala.
Eväskori
Muovaillaan savesta tai suolataikinasta viisi leipää ja kaksi kalaa. Jos on aikaa ja mahdollisuuksia, ne voi myös maalata.
6. Yhdessä pohdittavaksi
- Mitä tämä raamatunkohta kertoo Jeesuksen suosiosta?
- Keitä nykyihmisiä kokoonnuttaisiin katsomaan ja kuuntelemaan suurella joukolla?
- Miksi ihmiset halusivat tulla Jeesuksen luokse?
- Olisivatko opetuslapset oikeasti voineet ostaa ruokaa koko joukolle? (eivät!)
- Miksi Jeesus käytti ruokkimisihmeessä opetuslasten tuomia leipiä ja kaloja – olisihan hän voinut tehdä ruokaa ihan tyhjästäkin?
- Oletko sinä siunannut joskus ruoan? Millä sanoilla?
- Mitä luulet ihmisten ajatelleen Jeesuksesta tämän ihmeen jälkeen?
- Millaisen ihmeen sinä haluaisit nähdä Jeesuksen tekevän?
- Mitä opetuslapset oppivat Jeesuksesta?
- Millaisia asioita me voisimme antaa Jeesuksen siunattaviksi?
7. Rukous
Rakas Jeesus, kiitos siitä, että pidät huolta ihmisistä. Kiitos kaikista lahjoista, joita olet meille antanut. Siunaa ne ja ota ne käyttöösi. Aamen.
Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.