Jumala antaa Jeremialle tehtävän

Tietoa ja havainnollistamisvinkki profeetta Jeremiaan liittyen.

Luetaan: Jer. 1:4–10

 

Opetus

Me kaikki olemme varmaankin joskus olleet tilanteessa, jossa emme tiedä mitä sanoa tai vastata. Puheiden pitäminen jännittää yleensä ketä hyvänsä. Erityisen vaikeaa on avata suutaan sellaisessa tilanteessa, jossa joutuu sanomaan toiselle jonkin ikävän totuuden.

Jeremia oli vielä nuori, kun Jumala kutsui hänet profeetaksi. Tuohon aikaan vanhempia ihmisiä pidettiin ilman muuta viisaampina ja arvostetumpina kuin nuoria. Nuoret eivät opettaneet vanhempia eivätkä pitäneet näille puheita, vaan paremminkin kuuntelivat heitä. Siksi Jumalan kutsu tuntuikin Jeremiasta hyvin kummalliselta, ja hän ehkä toivoi pääsevänsä kutsua pakoon. Nimenomaan hän ei kokenut olevansa hyvä puhumaan. Jumala oli kuitenkin valinnut Jeremian, pyhittänyt hänet tehtäväänsä ja suorastaan määräsi hänet toteuttamaan sitä. Ja tehtävä sisälsi juuri puhumista, vastaamista, ja ikävienkin asioiden kertomista – mikä ei tehnyt hänestä koskaan kovin suosittua ja pidettyä henkilöä kansan parissa.

Jumala kutsuu tärkeisiin tehtäviin usein ihmisiä, jotka eivät usko omiin kykyihinsä. Näin tapahtui Raamatun aikana ja tapahtuu edelleenkin. Koska Jumala on valmistanut tehtävän, hän antaa myös taidon ja voiman sen toteuttamiseen. Jumala antaa meille myös lahjoja, esimerkiksi lahjakkuutta musiikissa tai liikunnassa, ja niilläkin voimme palvella häntä. Kaikissa Jumalan antamien tehtävien hoitamisessa tärkeintä on luottaminen Jumalaan ja hänen voimaansa, ei omiin taitoihin ja jaksamiseen.

Pointti: Jumala antaa sanat.

 

Taustaa, termejä, sananselityksiä

Profeetta

tarkoittaa Jumalan tahdon julistajaa. Profeetat olivat Jumalan itse valitsemia. Joskus profeetta puhui tulevista tapahtumista, mutta hänen tärkein tehtävänsä oli kuitenkin varoittaa ja lohduttaa kansaa ja muistuttaa tätä Jumalan tahdosta ja lupauksista. Jumala antoi profeetoille sanat, jotka he puhuivat kansalle.

Jeremia

syntyi noin vuonna 650 eKr. Hän sai Jumalalta kutsun profeetan tehtäväänsä jo nuorena ja vaikutti pitkään kansansa parissa sekä ennen Jerusalemin hävitystä (586 eKr.) että sen jälkeen. Jeremian aikana toimivat myös profeetat Sefanja, Habakuk ja Daniel. Jeremia puolusti rohkeasti totuutta ja joutui sen tähden vainotuksi.

 

Raamatunkohtaan tutustuminen / opetuksen havainnollistaminen

Näytteleminen

Näytellään raamatunkohta, rooleina kertoja, Herra ja Jeremia. Mietitään yhdessä: Miltä Jeremiasta tuntui? Miltä sinusta tuntuisi, jos saisit jonkun aivan liian suurelta vaikuttavan tehtävän (jos sinua pyydettäisiin esim. opettajaksi kouluusi tai papiksi seurakuntaasi)? Millaisia verbejä Jumala käyttää perustellessaan Jeremialle kutsuaan (muovasin, valitsin, pyhitin, määräsin)? Mietitään yhdessä, mitä kukin näistä sanoista voisi Danielin kohdalla tarkoittaa.

Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.