Jumala puhuu Moosekselle
Tietoa ja havainnollistamisvinkki Mooseksen kutsumiseen liittyen.
Luetaan: 2. Moos. 3:1–10
Opetus
Mooses oli kasvanut lapsuutensa Egyptin kuninkaan faraon hovissa. Kuitenkin hän tiesi olevansa juutalainen. Kun hän jo aikuiseksi vartuttuaan ymmärsi, millaista orjatyötä hänen heimoveljensä joutuivat tekemään, ja huomasi kerran egyptiläisen miehen lyövän israelilaista, hän tappoi miehen. Farao sai tietää asiasta ja Mooses joutui pakenemaan Egyptistä. Pakomatkallaan hän päätyi midianilaisten pariin ja meni naimisiin Jetro-nimisen papin tyttären Sipporan kanssa. Mooses vietti Midianissa 40 vuotta, yhtä pitkän ajan, kuin hän oli viettänyt faraon hovissa.
Inhimillisesti ajatellen olisi luullut, että Jumala olisi kutsunut suureen tehtävään aivan jonkun muun kuin Mooseksen. Mooseshan ei ollut elänyt juutalaisten parissa koskaan – ensin hän oli kasvanut faraota epäjumalanaan palvovien egyptiläisten parissa ja sitten midianilaisen arabiheimon keskellä. Miten hän olisi voinut olla vakuuttava johtaja juutalaisten silmissä? Paluu Egyptiinkin tuntui mahdottomalta, olihan Mooses tehnyt henkirikoksen ja hylännyt kasvattajansa. Jumala näki asian toisin: Mooses oli saanut tietämättään juuri oikean koulutuksen siihen tehtävään, johon Jumala häntä nyt kutsui. Faraon hovissa Mooses oli saanut tietoa ja sivistystä kansan johtamista ja kirjallisia töitä varten, Midianissa hän oli oppinut tuntemaan autiomaan ja siellä vallitsevat elinehdot. Mooseksen suuri tehtävä oli ollut koko ajan Jumalan tiedossa, ja nyt, 80-vuotiaana, Mooses sai itsekin kuulla sen ja lähteä toteuttamaan sitä.
Joskus elämässä tuntuu, että asiat menevät aivan väärään suuntaan tai aivan liian hitaasti. Vastoinkäymisiä on vaikea ymmärtää silloin, kun ne tapahtuvat. Jumala ei kuitenkaan tee virheitä. Jos pyydämme häneltä johdatusta elämäämme, hän varmasti johdattaa. Niin kuin Mooseksen elämässä, mikään omankaan elämämme tapahtuma ei ole turha, vaan Jumala voi kääntää kaiken parhaaksemme. Jeesuksen ristinkuolemakin näytti aluksi valtavalta tappiolta, mutta lopulta se olikin suurin voitto, mitä voi olla: voitto kuolemasta.
Pointti: Jumala valitsee tehtävään.
Taustaa, termejä, sananselityksiä
Midianilainen
Midianilaiset olivat seemiläinen arabiheimo, joka oli polveutunut Aabrahamista ja tämän vaimosta Keturasta (1. Moos. 25). Midianilaiset olivat kauppamiehiä – Joosefkin oli aikanaan joutunut Egyptiin midianilaisen kauppakaravaanin mukana. Mooseksen aikaan midianilaiset asuivat Siinain niemimaalla, myöhemmin he elivät Jordanin itäpuolella ja ahdistivat sieltä käsin luvattuun maahan saapunutta Israelin kansaa.
Raamatunkohtaan tutustuminen /opetuksen havainnollistaminen
Egyptin prinssi –elokuva
Katsotaan Mooseksen Midianin maahan joutumisesta ja kutsumisesta kertova kohta elokuvasta Egyptin prinssi (Dreamworks, 1998), koko elokuvan kesto 99 min., K7.
Mahdoton tehtävä
Mietitään erilaisia tärkeitä tehtäviä nykymaailmassa. Kenen ei missään tapauksessa uskoisi selviytyvän niistä? (Esim. pikkuvauvan lentokoneen ohjaamisesta, vapisevan vanhuksen tarkasta kirurgisesta leikkauksesta, oppimattoman suomalaisen kiinankielisen puheen pitämisestä jne.) Vastaavasti Mooses oli ihmisten silmin aivan väärä henkilö kansan johtajaksi, mutta Jumalan voimalla hän pystyi siihen.
Isän idea. © Raamatunlukijain Liitto ry.