Hyvä uutinen leviää (Ap. t. 14:8–22)
Mistä sinä pidät kiinni, maksoi mitä maksoi?
Mukana keskustelukysymyksiä, teemana lähetystyö. RaamattuStartti
Lue: Ap. t. 14:8–22
Pohdintaa ja taustatietoa
Paavali oli saanut Jumalalta kutsun viedä evankeliumia ei-juutalaisille eli pakanoille. Ja näin tapahtui! Paavali teki uskomattoman pitkiä ja vaarallisia matkoja ympäri silloista Rooman valtakuntaa ja kertoi Jeesuksesta kaikkialla minne menikin. Lystran tapahtumat sijoittuvat Paavalin ensimmäiselle pitkälle lähetysmatkalle.
Paavali kohtasi matkoillaan paljon vastoinkäymisiä. Usein hänet pahoinpideltiin henkihieveriin tai suljettiin vankilaan. Paavalia vastustivat sekä roomalaiset että juutalaiset. Oli ihme, että Paavali ylipäätään pysyi hengissä ja pystyi kerta toisensa jälkeen jatkamaan matkaa. Hän olisi välttänyt Lystrassa kärsimänsä kivityksen valehtelemalla olevansa Hermes, kreikkalainen Jumala, aivan kuten kansa luuli. Mutta Paavali oli ehdoton siinä, että kunnia ramman paranemisesta kuului elävälle Jumalalle. Sen totuuden takia hän oli valmis vaikka kärsimään.
Vaikka Paavali toimi Pyhän Hengen voimassa, hän tarvitsi jatkuvasti myös muiden ihmisten tukea. Samoin nyt: hänen ruhjotun ruumiinsa ympärillä olevat opetuslapset todennäköisesti rukoilivat. Ja niin Paavali taas nousi ja jatkoi matkaa. Vielä oli monia, jotka eivät olleet kuulleet Jeesuksesta ja elävästä Jumalasta.
Mieti
Millaisiin epäjumaliin nykyään uskotaan? Millä tavalla kristinuskoa sekoitetaan epäjumalien palvomiseen? Haluatko sinä saada selville totuuden?
Keskustelukysymyksiä ryhmälle
- Oletko ollut jossain ei-kristityssä maassa? Heräsikö sinulle joitain uskoon liittyviä ajatuksia siellä ollessasi? Millaisia?
- Mikä herätti rammassa miehessä uskon paranemiseen?
- Miten Paavali pystyi tietämään sen, mitä rampa toivoi?
- Millaisten kiusausten kanssa tunnetut julistajat joutuvat kamppailemaan?
- Oletko joskus huomannut meneväsi mukaan joukkoliikkeeseen tai yleiseen mielipiteeseen, vaikka myöhemmin olisit huomannut, ettei siinä ollut mitään järkeä? Kerro.
- Millaisin eri tavoin kristitty voi yrittää nousta muiden yläpuolelle?
- Miksi oli äärimmäisen tärkeää, että Paavali ja Barnabas eivät suostuneet siihen, että heille olisi uhrattu?
- Millaisia puolia Jumalasta Paavali ja Barnabas toivat esiin Lystran pakanoille?
- Millaisia asioita sinä kertoisit Jumalasta niille, jotka eivät häntä ollenkaan tunne?
- Millä tavalla seurakunta tuki Paavalia? Millä tavalla oma seurakuntasi tukee niitä, jotka julistavat evankeliumia?
- Oletko itse joutunut ”kärsimään ahdinkoa” Jumalan valtakunnan takia? Mieti (ja kerro).
Tehtävä keskustelun jälkeen
Ohjeistus: Kirjoita lyhyt uutisteksti raamatunkohdassa kerrotuista Lystran tapahtumista.
Purku: Luetaan uutisia ääneen.
RaamattuStartti. © Scripture Union/E100youth & Raamatunlukijain Liitto ry.