Jeesus ilmestyy (Ilm. 1:9–20)

Oletko joskus joutunut olemaan erityksissä ystävistäsi tai perheestäsi?
RaamattuStartti

Lue: Ilm. 1:9–20

Pohdintaa ja taustatietoa

”En usko Jumalaan ennen kuin näen hänet omin silmin.” Näin kuulee sanottavan aika usein. Kuitenkin Jumala ilmestyy useimmiten salaisesti ja ei-näkyvästi, esimerkiksi ajatuksissamme tai toisten ihmisten sanoissa ja teoissa. Mutta joskus Jumala puhuu ihmiselle myös näkyjen ja unien kautta.

Johannes oli vanha mies ja elänyt kristittynä jo pitkään. Hänet oli karkotettu Patmoksen saarelle uskonsa takia. Siellä, muista kristityistä eristyksissä, Jumala ilmestyi hänelle ja kertoi ihmeellistä tietoa viimeisistä ajoista.

Ilmestys ei ollut tarkoitettu vain Johannekselle, vaan kaikille kristityille. Siksi se piti kirjoittaa heti muistiin. Johannes sai nähdä Jeesuksen sellaisena kuin hän ylösnousemuksensa jälkeen on: taivaallisena kuninkaana ja kuoleman voittajana. Kun Jeesus kerran tulee takaisin, kaikki ihmiset saavat nähdä hänen valtansa ja loistonsa.

Mieti

Muuttaako tämä raamatunkohta kuvaasi Jeesuksesta? Millä tavalla?

 


RaamattuStartti. © Scripture Union/E100youth & Raamatunlukijain Liitto ry.